Asiakastieto tämän vuoden prioriteetti
Kansainvälisen kyselyn perusteella markkinointijohdon agenda on kääntymässä kustannuskurista kohti markkinaosuuden kasvattamista paremman asiakastiedon avulla.
Markkinointijohdon verkosto CMO Council on selvittänyt tämän vuoden tärkeimpiä prioriteetteja eri maissa. Strategiset avainsanat seuraavan vuoden aikana ovat analytiikka, parempi kohdentaminen ja digitaalisen markkinoinnin hyödyntäminen.
Yli 60 % vastaajista kertoi yrityksensä keskittyvän asiakastiedon tarkempaan analysointiin segmentoinnin ja kohdentamisen parantamiseksi. 46 % kertoi investoivansa digitaaliseen markkinointiin ja sähköiseen asiakassuhteen hoitoon.
Noin puolet arvioi markkinointibudjettien nousevan seuraavan vuoden kuluessa. Kasvavat budjetit allokoidaan ensisijaisesti liidien generointiin ja asiakaspysyvyyden parantamiseen. Mediapanostusten arvioidaan kasvavan jonkin verran. Mielenkiintoista on, että yli 5 % kasvua mediapanostuksissa ennustavat yritykset aikovat panostaa nimenomaan sosiaaliseen mediaan, verkkoon ja mobiiliin.
Vastaajat edustavat eri kokoisia yrityksiä eri mantereilla. CMO Councilin mukaan tärkeimmät toimialat ovat katettuina. Kyselyyn vastasi 600 markkinointipäättäjää, joista noin kaksi kolmasosaa kuului yrityksen ylimpään johtoon.



